Nyt on kysytty moneen kertaan eri reittejä olenko lopettanut bloggaamisen kokonaan, olenko vaihtanut aihetta kokonaan ja miksi yleensäkään pidän tätä blogia hengissä. Yritän nyt tavallaan epätoivoisesti vastata näihin kysymyksiin.

Olen rikkinäinen ihminen. Puhuin joskus aiemmin pinnallisesti paniikista, masennuksesta ja niiden vaikutuksesta elämään. Tällä hetkellä tilanne  on se, että uusi koulu imi minut tyhjiin monella eri tavalla. Ensimmäisenä katosi mielenkiinto ompelukoneeseen opintojen ulkopuolella, sitten vaatteisiin yleisesti. Lopuilta uuvuin kokonaisuudessaan niin, että jatkaminen tässä hetkessä ei onnistu vaan joudun lähiaikoina ja vähän pidemmälläkin aikavälillä keskittymään paranemiseen.

Nyt joku parahtaa, että ethän sinä ennen koulun alkua syksylläkään laittanut enää montaakaan kuvaa. No en laittanutkaan. Lihoin kesän aikana niin paljon, että hyppäsin ulos Lindexin sun muiden valikoimista ja ennen kaikkea vanhoista vaatteistani. Lisäksi täytyy myöntää, että yhtäkkiä aloin pelätä lukijoiden suhtautumista vartalooni. Järjellä ajatellen sillä tuskin on suurtakaan väliä onko kuvassa 130- vai 150-kiloinen nainen mutta kun aina ei tule suhtauduttua asioihin järjellä. Mitä pidemmän aikaa olin vältellyt kuvia, sitä korkeammaksi kynnys kasvoi.

Olen viimeisen vuoden aikana miettinyt moneen kertaan blogin lopettamista kokonaan. Joka kerralla jokin on saanut minut ajattelemaan "Entä jos ensi viikolla saankin inspiraation?".

Nyt kun askartelu on ainoa asia mikä saa minut hymyilemään, mennään sillä linjalla. Jos päähäni pälkähtää kirjoittaa jotakin muuta, sitten teen niin. Juuri nyt kaikessa on kyse siitä mitä minä jaksan ja tahdon. Pakko olla jos kuvittelen parantuvani.