Parinkymmenen uudelleenkäynnistyksen jälkeen Vistan asennuslevykkeen kanssa ja ilman ja kaikilla kovalevyillä ja ilman koneeni heräsi henkiin. Jei. Eikä vaatinut edes yhtä paljon kiroilua kuin päivällä töissä tukkiutunut suppilo. Ja nyt ei puhuta mistään tratista vaan sellaisesta vetoisuudeltaan parisataalitraisesta metallisuppilosta joka oli pakkautunut täyteen raskasta, märkää ja kittimäistä metallipulveria. Hetken jos toisenkin ähellettyäni tietä sen massan läpi sorkkaraudalla suustani saattoi päästä melko raakaa karjuntaa. Tulipahan sentään hiki.

Työpäivän jälkeen hyppäsin piruuttani pukuhuoneen uudelle vaa-alle. Siinä ei ollut missään äkkiseltään katsottuna näkyvissä maksimia ja lasipinta jonka päälle pitäisi astua huolestutti minua, mutten antanut sen säikytellä. Näköjään naaman suhteen tuloksiltaan mitäänsanomattomaksi jäänyt ihonparannusprojekti on vaikuttanut yhdessä kesätyön kanssa johonkin, sillä vaaka näytti 10,2 kiloa vähemmän kuin toukokuun puolivälissä. Hip hei ja damn. Siis toki on tavallaan mukavaa laihtua, varsinkin kun sen eteen ei ole mitenkään ihan järjettömästi rehkinyt, mutta on siinä omat haittansa. Myin keväällä pois suunnilleen kaikki liian pienet vaatteet kun päätin olla stressaamatta niihin mahtumattomuudestani. Pikkuhiljaa niitä alkaisi kaipailla. Sen lisäksi satsasin ennen kesätyöpaikkaan siirtymistä kasaan rintaliivejä, jotka alkavat olla hätinä käyttökelpoisia. En maksanut niistä paljoakaan, sillä työskentelin kevään liiviliikkeessä jossa sain hyvät henkilökunta-alet, mutta uusien ostaminen tulisi kalliiksi.

Ehkä hätäilen kuitenkin liian aikaisin. Kohta tulee taas talvi ja takapuolellani on taipumusta levitä aina mitä pidemmälle kevättä kohden päästään. Tai lähinnä etupuolellani. Takapuoleni on aina harmittavan lättänä, vähän kunkin hetken lihaskunnosta riippuen. Olenkin aina sanonut, että jos pitäisi tehdä kauneusleikkaus ottaisin pyllyimplantit. Pois rasvaimut minusta.