Perjantai-illan voisi kai viettää jollain muullakin tavalla kuin jumittamalla tuntitolkulla sohvannurkassa neulomassa. Pikkusisko tilasi itselleen sukat jo yli kuukausi sitten ja on jaksanut vähän väliä pommittaa minua kyselyillä. Meidän vauva täyttää viikonloppuna 18 ja ajattelin liittää sukat viimein pakettiin.

Malli on aika perinteinen, kärjestä aloitettu raitapötkylä ranskalaisella kantapäällä. Varsi on 2*2 joustinta. Puikkoina olivat 3,5 mm bambut ja silmukoita 13 puikolla. Lankoina ovat musta Nalle ja punaisenkirjava muinainen Nalle Colori. Lankamenekkiä en taaskaan osaa sanoa, mutta arvelisin jotakin 100g pintaan. Pitäisi edelleen hankkia talousvaaka.

Minulle oli jotenkin käsittämättömän vaikeata tehdä epätasaista raidoitusta. Olen ehkä mieleltäni liian matemaattinen ja mietin koko ajan raitojen leveyksien suhteita ja toistumisia. Toinen sukka oli helppo kun sai katsoa ensimmäisestä mallia.

*Otsikon lainaus on Juustopäiden kappaleesta Sukkapuikkokapina.