Kesä tuntuu lyhentyvän joka vuosi. Siinä kun ala-asteella kyselin kahden viikon jälkeen, että eikö se koulu jo ala täytyy nyt kysyä itseltään elokuun viimeisinä päivinä, että joko kesä loppui? Kaikki keväällä tehdyt suunnitelmat ovat edelleen toteuttamatta ajan-, seuran- tai rahanpuutteen vuoksi. Täytyy tosin myöntää, etten enää edes muista kaikkea mitä suunnittelin.

Kesän loppu ei missään nimessä tarkoita, että pitäisi pistää ärrimurrimaski päähän ja mököttää neljän seinän sisällä kunnes lämpötila taas seuraavan kerran kohoaa yli viidentoista asteen. Itse kuulun siihen kastiin, joka on syksyisin täynnä intoa aloittaa esimerkiksi uusia harrastuksia. Pikkuhiljaa täyttyvä Nalle Puh -kalenterini pääse tosin jossain vaiheessa aina muistuttamaan, että vuorokaudessa on rajoitettu määrä tunteja.

Ensi talven harrastukset ovat vielä hieman hämärän peitossa. Luovuin viime syksynä kaikesta ohjatusta kun työnhaun, opiskelun, seurustelun ja luottamustoimien aiheuttama stressi kasvoi liian suuriin mittasuhteisiin ja huomasin usein haukkovani henkeä paniikkikohtauksen kourissa. Nyt olen yrittänyt määritellä harrastuksen käsitteen uudelleen.

Lihavana lapsena kuulin usein lauseen "joku harrastus on pakko olla", jota tosin hoettiin useammin veljelleni kuin minulle. Sillä tarkoitettiin, että jotain liikuntaa on pakko harrastaa eli jos jääkiekko ei kiinnosta niin sitten on keksittävä muuta tilalle. Kävin itse kymmenvuotiaana balettituntien ja tanhun lisäksi partiossa, tyttökerhossa, pianotunneilla ja kuorossa, mutta kysyttäessä vastasin harrastavani balettia ja tanhua, tilanteesta riippuen saatoin mainita myös pianon.

Jotenkin ajattelen edelleen, että harrastukset ovat ensisijaisesti liikuntaa ja liikunnaksikaan ei kelpaa mikään itsekseen lenkkeily tai uiminen, vaan sen pitää olla ohjattua ja mielellään sisältää kehittymispaineita. Kuorolaulun olen vuosien saatossa oppinut laskemaan ihan oikeaksi, sallituksi harrastukseksi koska esiintymiset vaativat niin paljon valmistelua ja sitoutumista.  Miksi olen näin vaativa?

Lopetin aikanaan baletin viidennellä luokalla kun opettajat alkoivat vihjaamaan, ettei minun ruumiinrakeenteellani tulla ballerinaksi vaikka sillä tasolla pärjäsin vielä ihan hyvin. Ensimmäinen latinalais- ja vakiotanssiyritys lopahti, kun ärsyynnyin ryhmäni nuorempiin osallistujiin joiden vuoksi edistymisemme mielestäni töksähteli. Lentopallon lopetin, kun ymmärsin keskinkertaisena pelaajana olevani taakka joukkueelleni jonka muista pelaajista suurin osa oli valittu aluejoukkueisiin ja jopa maajoukkueeseen. Minulla ei tosin ollut riittävästi tahtoakaan kehittyä yhtä hyväksi. Bailatino jäi, kun ankara miespuolinen lattariopettaja vaihtui aerobic-kengissä pomppivaan tyttöön, joka viis veisasi teknisestä kehityksestämme. Itämainen tanssi loppui, koska enimmäkseen eläkeikäisistä koostuva ryhmä oli selvästi kiinnostuneempi höpöttämään harjoituksissa kuin harjoittelemaan ja opettajamme salli sen. Olen myös säikyttänyt useamman boogie woogie -parini juttelemalla liian pian seurakatselmuksista ja kilpailuista. Viimeisimpänä taisin lopulta lopettaa, vaikka selittelinkin sitä työkiireillä,  rock'n'roll -ryhmäni valmentamisen koska turhauduin siihen, että ryhmässä ei ollut pareja ja tytöt olivat liian eri ikäisiä tanssimaan samassa formaatiossa. Turhauduin myös vanhempiin, jotka eivät suhtautuneet lastensa harjoituksiin riittävän vakavasti. Miten minun olisi pitänyt saada aikaan kilpailukelpoisia ryhmiä jos joka harjoituksissa oli paikalla eri ihmiset ja kaikkien keskimääräinen osallistuminen jäi kahtiin tai korkeintaan kolmiin harjoituksiin kuukaudessa?

Jospa alkaisin suhtautumaan harrastamiseen rentoutumisena ja hetkittäin jopa hauskanpitona. Jälkimmäistä ainakin on tarjolla, jos onnistun ilmoittautumaan Ahjolan Bollywood-ryhmään. Ainakin toissakesän itämaisen tanssin kesäkurssilla Bollywood-koreografiat vetivät suupielet korviin. Lisäksi voisi harkita Bulleriinat-balettiryhmää kun tietää, ettei siellä joudu hajoittamaan varpaitaan kärkitossuissa. Voisin myös tehdä periaatepäätöksen laskea käsityöt ja roolipelaamisen harrastuksiksi.

Jos jollakulla on kivoja (liikunta)harrastusideoita, vihjatkaa ihmeessä! Tietysti olisi mukavaa, jos niitä voisi harrastaa Tampereella tai lähikunnissa, ettei tule paraparan kaltaisia pettymyksia. Se olisi edelleen kokeilemisen arvoista.