"Ruoka tarkoittaa aineita, joita ihminen syö suun kautta ja käyttää sitä ravinnoksi...Syödessä ihminen hienontaa ruokaa hampaillaan siten, että sen sekaan sekoittuu sylkeä, joka aloittaa ruoan sulatuksen ja helpottaa nielemistä."

Ruoka - Wikipedia

Kuulostaa helpolta, eikö totta? Minulle se olisi juuri noin yksinkertaista jos omistaisin D&D:stä tutun tarvittaessa loitsittavan mökin jonne voisin ruoka-aikoina lukittautua. Lisäksi kaipaisin maagista ostoskassia joka piilottaisi ostokseni ja niiden määrän ohikulkijoilta ja mielellään vielä jonkun tavan piilottaa ne kassaneidin silmiltä.

Tuntuu siltä, että kaikkialla joku katsoo. Katsoo ja tuomitsee riippumatta siitä onko kädessäni porkkana, sämpylä vaiko megaextrajättituutti. Melko varmasti 99% ajasta kukaan ei vilkaisekaan. Loppu 1% kuitenkin lausuu ajatuksensa ääneen, joka riittää ajamaan kestopaniikkiin.

Monesta syömishäiriöstä eroten minulla ei niinkään ole ongelmia peilin kanssa. Kutsun itseäni tarvittaessa häiriösyöjäksi vaikka se kuulostaakin lähinnä stressipupeltajalta. Pahimmillaan tilanne on yleensä uuden suhteen alussa. Jos toinen ei syö, en minäkään syö. Nykyisen kihlattuni kanssa päädyttiin alkuvaiheessa tilanteeseen jossa mies söi koululla päivällä ja minä en jollen ehtinyt kaveriporukkamme yhteislähtöön. Kotiin tultuamme en uskaltanut tehdä ruokaa, koska mies ei ollut nälkäinen. Paastosin välillä päiviä tai ahmin sisuksiini mitä tahansa käsiin osuvaa riittävän nopeaa esimerkiksi matkalla kaupasta kotiin joka oli niitä harvoja hetkiä kun olin yksin. Onneksi mies huomasi jossain vaiheessa, että kaikki ei ole aivan kunnossa.

Se, että löydän itseni harvenemassa määrin jostakin koulun pimeistä, pölyisistä ja unohdetuista nurkista nakertamasta evässämpylääni tai uskallan mainita täällä ruoan on työvoitto. Jatkan varmasti vielä pitkään kirjan kantamista käsilaukussani siltä varalta, että päädyn  matkan varrella yksin teelle tai lounaalle. Se on jonkinlainen suojakilpi joka käännyttää pahat ajatukset ennenkuin ne tunkeutuvat kalloni läpi.