Olen viime päivinä ollut aivan toivoton mitä tulee blogin pääsisältöön eli vaatteisiin. Tuntuu siltä, ettei kaapissani ole enää mitään kivaa mitä ette olisi jo nähneet. Niinä aamuina kun herään päättäväisenä sen suhteen, että tänään tulee postaus saatan rampata kymmeniä kertoja vaatehuoneen ja makuuhuoneen väliä enkä lopulta ole tyytyväinen mihinkään. Tänään kaikki kärjistyi siihen, että Norlynin Every Day Maxi 20 -sukkahousut koossa 52-26 ulottuivat puoleen reiteen. Menetin hermoni ja kiskaisin hameen sijasta päälleni harmaat lökäliituraitahousut ja mustan t-paidan.

Huomenna pitäisi panostaa, sillä menen taas entiseen työpaikkaani tuuraamaan ja sen jälkeen jatkohaastatteluun aiemmin mainitsemaani paikkaan. Luulen kuitenkin, etten valitse päälleni mitään ennennäkemätöntä, koska varsinkin tuollaisissa tilanteissa on parasta pukeutua johonkin tuttuun, turvalliseen ja luotettavaan.

Osaksi tämä tympeys johtunee rahatilanteestani. Tilini on juuri ja juuri positiivinen tässä vaiheessa kuuta ja seuraavasta plus-merkkisestä talletuksesta ei ole tietoakaan. Yritän pysyä mahdollisimman paljon kotona, koska en tunnu pystyvän olemaan ostamatta mitään jos lähden ulos. Jollei vaella lähipuistoa kauemmas voi varsin hyvin pomppia tyytyväisenä päivän sinisissä farkuissa ja t-paidassa. MouMou saa mestarillisesti nekin yhdistelmät näyttämään uusilta ja raikkailta, mutten usko onnistuvani samassa.

Aion kuitenkin hillita itseni ja mennä loppuviikosta kaupungille kurkistelemaan syksyn vihdoin kauppoihin saapunutta takkivalikoimaa josta lupasin kirjoittaa isotkoot.com -blogiin. Sen lisäksi uskaltanen nyt lisätä MÄ HALUUUUUN!!1!!1! -mielikuvituslistalle kaikkea ihanaa jonka kuvittelen ostavani heti kun löydän työn. Samalla yritän taistella totaalista jämähtämistä vastaan ja muistuttaa itseäni, että jos todella tahdon ja tarvitsen jotakin uutta, kaapissa on vaikka kuinka monet kankaat joihin olisi kaavatkin hyllyssä jos vain saisin otettua paperirullan, lyijykynän ja sakset kauniisiin kätösiini.

Ellokselta valitsisin pakettiin neulemekkoja/tunikoita talven kunniaksi harmaana. Olin jo lähes unohtanut kuinka ihana väri se on.

15-6208_F.jpg  15-6226_F1.jpg

Mukaan samaan satsiin saattaisi mahtua harmaa villasekoitejakku, joka menisi käytössä vielä hetken ennen varsinaiseen talvitakkiin siirtymistä.

ells_1072560.jpg

Torridiin lähtisi vähän vähemmän harmaa tilaus, joskin synkissä väreissä pysytään edelleen. Varsinkin tuo prätkätakkineule on makea, joskaan en ole aivan varma sopisiko se minulle.

515109_hi?wid=500558074_hi?wid=500527141_hi?wid=500

565622_hi?wid=500513264_hi?wid=500587754_hi?wid=500

Love Isisista voisi hankkia kesän loppualeista lisää oranssia (tuonmallisille tunikoille on tosin ennenkin annettu kenkää sillä kyynärtaipeen nauhat ovat usein niin kireitä, että käteni ei mahdu hihasta läpi) ja upean punaisen mekon kaappiin odottamaan sopivaa käyttätarkoitusta. Normaalihintaisista mekoista tahtoisin tämän sinisen seuraavia vuosijuhlia varten.

jill_0020_square_0020_neck_0020_top_0020d_berry_ruched.jpg TANZANITEDRESSHUGE2.jpg

Eiköhän tässä ole riittävästi unelmointia yhdelle illalle. Tarvitsen riittävät kauneusunet selvitäkseni huomisesta kunnialla heti aamusta alkaen, sillä itsetuntoni ei välttämättä kestä toisen kengän ja kulmakynän unohtumista.