Päivä voi kääntyä yllättävän nopeasti loistavasta vähän vähemmän loistavaksi esimerkiksi jos päätyy rikkomaan ruokapöydän. Harvoin kuitenkaan sattuu mitään, mitä hyvä ruoka, hyvät ystävät, punaviini ja erä lempilautapeliäni ei korjaisi vaikka niistä joutuisikin nauttimaan lattialla.

Olin päivän häätunnelmissa, varmistin juhlatilan varauksen ja lueskelin pahaa-aavistamattomana foorumeita etsiskellen mitä pitäisi ajatella tässä vaiheessa. Jossain vaiheessa iski kahdenlaisia pikkupaniikkeja. Toistensa kanssa vuorottelivat "olen jo myöhässä" ja "tätä menoa minusta tulee häiriintynyt hirviömorsian". Pitänee yrittää pitää suunnitelmat jollain lailla aisoissa ja keskittyä enimmäkseen elämään tätä hetkeä.

Sain viime vuoden puolella tilaukseen jääneet rintaliivit viimein hoteisiini. Varsinkin hempeät perhoset sopivat hyvin keväiseen olotilaan. Huomasin viikonlopun inventaariossa, että rintaliivilaatikkoni on melko ylitsepursuava. Eihän näitä kuitenkaan lasketa kun en maksanut niistä nyt mitään, eihän?

  • 6ixy Dixyn valkoiset Maggy-liivit ja persikanväriset Janucy -liivit 36€/kpl Anutar

Päivän asu oli tavallaan tylsän virallinen. Olin kuitenkin iloinen saatuani tammikuussa ostamani paidan vihdoin kaapista päälle saakka. Pidän paitapuseroista mutta inhoni silittämistä kohtaan rajoittaa niiden käyttöä. En tiedä olisiko tehtävä yhtä vastenmielinen jos silityslauta ja -rauta olisivat koko ajan esillä. Niiden kaivaminen vaatehuoneesta yhden vaatekappaleen takia on lähinnä se rasittava osuus. Muistan au pair -aikoina jopa nauttineeni kyseisestä askareesta kun sitä sai tehdä Viva:n musiikkivideoiden tahdissa sarjatyönä.

  • paita Carambola 12,50€ (ovh. 24,90€) Vapaa Valinta
  • toppi LINE collection 14,90€ Anttila (XXL)
  • housut KappAhl
  • kengät Andiamo