Simpura, nyt harmittaa! Kävin Piruetissa kyselemässä pukuni perään kun aikaa tilauksesta oli mennyt jo melkein kolme viikkoa, enkä ollut saanut mitään viestiä. Se oli kuin olikin valmistunut joitakin päiviä sitten, mutta joko viesti oli jäänyt lähettämättä tai numerossa oli ollut virhe. En jäänyt sinne sovittamaan koska olin kassalla juuri ennen sulkemisaikaa, joten pääsin toteamaan vasta kotona kuinka paljon mittasuhteet olivat pielessä. Väkisin venyttämättä kaula-aukko ulottuu rintojen alle. Kun puvun vetää päälle asti, olkaimet kiskovat lahkeensuut ylös kasarijumppapukujen tapaan ja selkään ja kylkiin jää pussittamaan kangasta. Näky oli  useammalta sovituskoppireissulta tuttu: normaalin vaatekokoni mukaan valitut uimapuvut näyttävät aina samalta. Aloitin henkisen valmistautumisen siihen, että uskaltaisin mennä huomisaamuna takaisin valittamaan. En tiedä, ottavatko he tilaustyötä takaisin, mutta mielestäni on silti asiallista huomauttaa. Mittoja otettiin kaikista mahdollisista kohdista ja vannotin vielä soittamaan perään, jos tiedot tuntuvat riittämättömiltä. Jolleivät ota takaisin tai suostu korjaamaan, pitänee katsoa olisiko se mahdollista kaventaa itse ja lisätä vaikka musta kaistale rinnan alle.

Kävin samalla reissulla Anuttaressa hakemassa urheiluliiveiksi Carriwellin ihanan pehmeitä mikrokuituimetystoppeja. Onnistuin tuhoamaan kahdet keväällä ostamani kesätöissä, nähtävästi raukkaparat joko kärsivät jatkuvasta pesemisestä tai olivat vahingossa joutuneet kuivausrumpuun. Topit tottuneesti seinältä napattuani jäin suu auki toljottamaan edessäni avautuvaa ihanuutta eli niin ison näköisiä kovakuppisia liivejä, että ne saattaisivat mahtua minullekin. Kipitin pinkkien liivien kanssa sovituskoppiin silmät kiiluen ja palasin hetken myöhemmin riemusta hihkuen. Ne sopivat! Isoin koko oli kuin minulle tehty. Nappasin samaan settiin myös kahdet housut.

1938616.jpg

  • 6ixyDixyn Caroline -liivit 37€ Anutar (95F)
  • stringit 12 € (XXXL)
  • hipstersit 12€ (XXXL)