Onnittelin juuri itseäni onnistuneesta heräteostoksesta. Nappasin tuoreen ciabattan ja appelsiinituorejuustoa koriin salaatin ja mehun kaveriksi kun käväisin Stockmannilla ostamassa junaeväitä. Kolmen tunnin junassaistumisen ja pyöräilyn asemalta kotiin tihkusateessa jälkeen pala tuoretta leipää ja ja kannullinen teetä lämmittää kehoa ja mieltä. Niille, jotka eivät ole vielä löytäneet valkoista teetä suosittelen lämpimästi Mokkamestareiden Syysaurinkoa. Varokaa kuitenkin hauduttamasta yhtään ohjeen muutamaa minuuttia pidempään, sillä tämä nimenomainen sekoitus on erityisen herkkä kitkeröitymiselle.

Junassa on hauska katsella ihmisten asentoja, varsinkin ilta- ja yöjunissa joissa venkoillaan paljon päiväjunia enemmän. Samalla kiinnittää huomiota varsinkin nukkuvien ihmisten asusteisiin ja matkatarvikkeisiin. Moni niistä, joiden huoliteltua olemusta katselee asemalla kadehtien kieputtaa istumaan päästyään hiukset sotkuiselle nutturalle, potkaisee kengät jalastaan ja vetää riemunkirjavat villasukat Nalle Puh -sukkien päälle ja asettelee itsensä penkille risti-istuntaan. Joillekin taas ei tulisi mieleenkään pakata tavaroitaan reppuun, vaan he pitävät matkustaessaankin tyylinsä ja varustautuvat jättimäisellä merkkilaukulla ja piikkikoroilla. Ja selvästi Ellellä, joka pilkotti asemalla yhden jos toisenkin laukusta. Sepitän mielelläni taustoja näille ja muille silmiinpistäville matkustajille, jollen onnistu keskittymään omiin puuhiini. Köyhällä on halvat huvit.

Josta päästäänkin sopivasti lomapäivien projektiin. Kuten aiemmin mainitsin, olin alimitoittanut tarvitsemani ajan. Kävin jatkamassa kierrostani maanantaina, mutta vieläkin esimerkiksi Koskikeskus on kokonaan kartoittamatta. Yritän kuitenkin saada loppuviikon aikana tähän mennessä kiertämieni liikkeiden tietoja kasaan ja päivitän listaa kun syyskuussa palaan Tampereelle. Sinänsä oli hauskaa huomata kuinka monta liikettä on kokonaan ohittanut ja toisaalta kuinka paljon palvelu vaihtelee. Iloisin mieli minulle jäi maanantain visiitistäni DeTyyliin, jonne juutuin lähemmäs kahdeksi tunniksi juttelemaan hyvästä palvelusta, valikoimasta, maahantuonnista, valmistuksesta, mitoituksesta ja kaikesta mahdollisesta joka juuri silloin sattui juolahtamaan mieleen. Pidättelin vahingossa myyjäparkaa yli sulkemisajan, mutta suurta vahinkoa ei kuulemma sattunut. Sellaista se on, kun päästetään suupaltti vauhtiin.