Kaasoni oli tehnyt itselleen rannekorun. Tarkemmin sanottuna sellaisen rannekorun jota olen halunnut jo pitkään mutta jättänyt tekemättä koska pelkään vääntää lenkkejä. Kaaso vakuutti pontevasti, että se on aivan helppoa, siitä vaan ottaa korupihdit kouraan ja pyöräyttää. Niin. Olihan se suhteellisen siedettävää kun hankki oikean työvälineen.
En tietenkään kärsimättömänä ja hätäisenä luonteena selvinnyt ilman kirosanoja. Mies on onneksi jo tottunut siihen, että ärräpäät lentelevät mitä tahansa näperränkään eikä enää juokse kyselemään mikä on hätänä jokaisesta äännähdyksestä.
Tuloksena oli mielestäni kesäisen pirteä turkoosi korusetti lasihelmistä jotka aiheuttivat Sinellin myyjässä "Ei kai tuo ollut viimeinen pussi?" -kiljahduksen kassalla. Nähtävästi helmet olivat tulleet myymälään rouvan loman aikana eivätkä olleet ehtineet osua silmään.
Koska turkoosin setin nilkkaketjusta tuli niin kiva tein toisenkin. Käytin aikoinaan nilkkakoruja paljon enemmän kuin mitään muita killuttimia. Muistelin myös jossakin vaiheessa peruskoulua joka tytöllä olleen perinteisiä solmittuja ystävännauhoja nilkka täynnä. Niiden ajatteleminen hymyilyttää.
Tässä nilkkakorussa on pieni osa samoilta ajoilta. Liitin toiseen ketjuun pienen hopeisen nuottiavaimen joka on peräisin vanhoista rakkaista korvakoruistani. Toinen tipahti viemäriin yhdeksännen luokan paikkeilla ja toinen jäi säästöön odottamaan uusiokäyttöä. Hematiittihelmet ovat myös kierrätystavaraa, olen joskus pistänyt ne talteen helminauhan katkettua.
Kommentit