Pikkusisko otti edelliset sukat vastaan äänitehosteiden säestämänä. Silloin ymmärsin, että ne todella tulivat tarpeeseen ja päätin neuloa pikapuoliin toisetkin. Ne valmistuivat yllättäen paljon edellisiä nopeammin. Paksumpi lanka, puikot ja mielekkäämpi malli vaikuttivat melko varmasti asiaan.

Miehen suomusukiksi nimeämät varpaanlämmittimet on tehty herneenvihreästä Seitsemästä veljeksestä 4 mm bambupuikoilla. Malli on periaatteessa Novitan talven 2007 lehden malli 60. mutta koska aloitin sukat varpaista pitsineuleen muodostama kuvio on nurinpäin. Lisäksi lisäsin keskelle yhden oikean silmukan.

Viimeistelin sukat kestävän tuotekehityksen ja johtamisen luennolla. Luento jatkui vielä kaksi tuntia päättelyn jälkeen ja sormeni syyhysivät uuden työn perään. Vihreä lanka aiheuttaa, varsinkin taannoisten pallojen jälkeen, jonkinlaisia inhonpuuskia joten toiset samanlaiset sukat eivät innostaneet.

Repun pohjalta löytyi nöttönen pinkkiä Nallea ja 3,5 mm puikot. Hetken harkinnan jälkeen niistä alkoi muodostua vihreiden sukkien pikkusiskot.

Nämä aiheuttivat minussa jonkinlaisia mielenhäiriöitä. Töpsöttelin kaksi sormea sukassa pitkin asuntoa ja ynisin ja kiljahtelin mennessäni. Lopulta totesin, ettei tuttavapiirissä ole tällä hetkellä yhtään riittävän pientä tyttöä ja puin sukat sammakkonallelle.