1899293.jpg

Daami D. oli antanut minulle ensimmäisen tunnustukseni. Sääntöihin kuuluu, että tunnustus pitää jakaa eteenpäin viidelle bloggaajalle.

Ensimmäisen saa ehdottomasti Naisen logiikkaa, sillä Hehkuvainen on monien päivieni ilo ja aurinko.

Toisen saa verrattain uusi tuttavuuteni Lankataivas.Rakastan sitä intoa jolla Sire suhtautuu tekemiseen.

Kolmas menee Nelliinan vaatehuoneelle, vaikka Nelliina onkin varmasti saanut osuutensa kaikenkarvaisista tunnustuksista. Blogista saa joka lukukerralla niin paljon virtaa, etten voinut vastustaa.

Äiti neuloo... kun ehtii! ansaitsee myös Karvisensa. Alunperin selasin blogia kun yritin päästä kirjoittajasta selvyyteen huivivaihtoa varten ja nyt olen aivan koukussa siihen jutustelutapaan, jolla jutut on kirjoitettu.

Viimeinen kisu menee SSU-:lle eli Sand in my shoes -blogille. En välttämättä jätä riittävän usein kommentteja, mutta hieman ujot ja tyttömäiset postaukset tuovat aina hymyn huulilleni.